Kemin kirkko

Kemin kirkko, vaaleanpunainen rakennus ja musta katto

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

040 584 9998

Kirkkosaliin mahtuu 750 henkilöä. Kirkon varaukset kirkkoherranvirastosta, puh. 040 848 9347.

Arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema Kemin kirkko valmistui vuonna 1902. Se on tiilirakenteinen, pitkäkirkko, jossa on kaksi sivulaivaa.

Rakennuksessa heijastuvat mannermaisen uusgotiikan vaikutukset. Erityisen selvästi tämä näkyy pääsisäänkäynnin yläpuolelle sijoitetussa mahtavassa pyöröikkunassa ja alttariseinän suurissa ikkunoissa. Gotiikan vaikutuksia näkyy myös kirkon tornissa, pikkutorneissa ja päädyissä.

Kirkkosalin holvit ja ulkonevat tukipilarit tuovat muistumia suurista eurooppalaisista katedraaleista. Yksinkertainen kalustus ja niukka koristelu puolestaan liittyvät perinteiseen suomalaiseen kivikirkkorakentamiseen.

Kirkko peruskorjattiin vuoden 2003 aikana. Kesällä 2004 toteutettiin kirkkotarhaan liittyvät työt mm. kirkon ulkovalaisu.

Lasimaalaukset

Alttariseinän kolmiosaisten goottilaisikkunoiden kolmiyhteyttä kuvaavat lasimaalaukset ovat vuodelta 1986. Ne on tehnyt taiteilija Lauri Ahlgren. Keskimmäinen ikkuna kuvaa Jumalaa, kirkkosalista katsottuna vasemmanpuoleinen Jeesusta ja oikeanpuoleinen Pyhää Henkeä. Lisäksi jokaisen ikkunan pikkuruuduissa on juuri siihen kolminaisuuden osaan liittyvää symboliikkaa.

Urut

Kangasalan urkutehtaan rakentamat pneumaattiset 3-sormioiset urut ovat vuodelta 1935. Niissä oli alkujaan 26 itsenäistä ja 4 siirtoäänikertaa, mutta täydennettiin 30+4-äänikertaisiksi vuonna 1949. Urut peruskorjattiin kevätkaudella 2021.

Tiekirkko

Kesäkuukausina Kemin kirkko on ns. Tiekirkko, joka on arkisin avoinna rukous- ja lepohetkiä varten. Tiekirkot

Kirkkopuisto

Kirkkopuistossa on kuvanveistäjä Evert Porilan tekemä, rukoilevaa sotilasta kuvaava pronssipatsas. Se pystytettiin vuonna 1921 vuoden 1918 sodassa valkoisten puolella kaatuneiden muistoksi. Vuonna 1949 paljastettiin kuvanveistäjä Emil Filénin suunnittelema sankarimonumentti talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden kemiläisten muiston kunnioittamiseksi. Sen yhteydessä on 382 sankarihautaa. Vuonna 1967 kirkkopuistoon pystytettiin taiteilija Kirsti Liimataisen suunnittelema muistomerkki niiden vainajien muistoksi, jotka ovat jääneet valtakunnan rajan taakse Karjalaan. Sankarihaudan yhteyteen pystytettiin muualle haudattujen sankarivainajien muistomerkki vuonna 1992. Sen on suunnitellut arkkitehti Tero Eloranta.




 

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
wc wc

Tapahtumat

ke 4.10. klo 18.00

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

su 8.10. klo 10.00

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

Messu, Diakonian kirkkopyhä

Jumalanpalvelus ja ehtoollinen. Diakonian kirkkopyhä.
Rakkauden kaksoiskäsky
Jeesus tiivisti Jumalan koko lain rakkauden kaksoiskäskyyn: "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

Kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa jumalanpalveluksen jälkeen.
su 8.10. klo 16.00

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

ke 11.10. klo 12.00

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

Urkuvartti

Pieni urkukonsertti kerran kuussa
su 15.10. klo 10.00

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

Messu

Jumalanapalvelus ja ehtoollinen
su 22.10. klo 10.00 -11.30

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

Messu, Rovastikunnan lähetystyön kirkkopyhä

Jumalanpalvelus ja ehtoollinen.
Kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa jumalanpalveluksen jälkeen.
pe 27.10. klo 18.00

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

su 29.10. klo 10.00 -11.30

Kirkkopuistokatu 9, 94100 Kemi

Messu

Jumalanpalvelus ja ehtoollinen.